perjantai 16. maaliskuuta 2012

Päivityksiä..

Oon huomannut, että blogikulttuuri on lisääntynyt, erittäin hieno juttu!

Muistelen kun aloitin oman blogini 2010 vuonna kesällä kun jäin virkavapaalle. Päätin, että rupean kirjoittelemaan virkavapaavuodestani, mutta enpä sitten kauheen kauan loppupeleissä jaksanut sitä kirjoittaa vaikka olisinkin halunnut :)

Sitten tuli t-paitablogin vuoro ( pöllitty idea ) se oli oikein mukavaa, koska ite oon keräillyt vaikka kuinka paljon viimeisen yli 10 vuoden ajan t-paitoja eri paikoista maailmaa. T-paitablogi jatkuu kyllä taas joku päivä, samaten kuin "my gear" blogi omista soittokamoista. Sen ajattelin ehkä pitää muodikkaasti englanniksi.

Niinkuin olen monesti todennut, tää oma blogi on melkeinpä nostalgiaa ja terapiaa itselleni ja ehkä jotkut jaksaa sitä jopa lukeakin jonkun verran.

Viime aikoina olen aika pitkälti käynyt vaan töissä ja treenaillut uuden bändin kanssa ( Uhrijuhla ) menin tammikuussa ekoihin treeneihin ja siinä ei kauan treenailtu kun huomasin "oho, ollaan studiossa jo" :) uusi tilanne mulle, että edetään näin nopeeta musiikkijutuissa. Mutta toisaalta tää projekti oli tervetullut koska Callisto on viettänyt hiljaisempaa meininkiä ( luvassa on muutosta onneksi )

Joo, no pitää jatkaa sitten kun on jotain järkevempää sanottavaa.. :)

markus






keskiviikko 25. tammikuuta 2012

My gear part III


Ok, another boring one.. Ibanez acoustic guitar..

I bought this one last year from my friend, Aleksi. He didnt need it. I keep this little bit higher tuning ( open d minor major etc ) so almost a normal tuning :)

This one is decent acoustic, maybe little bit heavier to play comparing to my other acoustic one.

I dont know how old this is? quite new.. it cost me like 70 euros or something, not bad.


maanantai 23. tammikuuta 2012

My gear part II




Ok, this one is little bit boring one..

This is my second acoustic guitar, i dont remember where is the first one? ( maybe some crappy nylon-string that i broke or something )

Ok, i bought this one in 1995 or 1996 when i was living in Kokkola, i bought it from my friend who didnt play it at all. "Sigma guitars est.1970" says the info, i think this is from the early 90`s.

This has been my basic tool for making songs for my different projects, its good acoustic guitar, quite low, bassy sound. I keep it in a low tune ( B, B-open tuning etc ) it has thick strings, something like 13 - 56. couple of years ago i installed electric plug-ins to it, so i can play through some pa`s or through some amp.

This is not those fancy, expensive guitars, but i dont care, it suits for me. I could say that i have made almost 80% of all the songs with this guitar so far from 1996 to this day.






keskiviikko 11. tammikuuta 2012


Hi!

I wondered that i start to post my guitars, effects, amplifiers etc to here, if someone is interested ( i know there might be few )

Ok, i start out with my newest guitar : Burns of London "Marquee" model

I bought this guitar from Turku, http://www.superostis.net/ it was new when i bought it 2-3 years ago and it cost app. 400 - 500 euros, not bad?

My main idea was to get guitar that is nothing like i already have, something like mix of Strat or Tele and has tremolo unit. This seemed to be a perfect choice and i havent regret it. I think The Shadows played with this guitar so a big fan of twang and country sounding guitars this one was my choice.

I havent used this in the studio ( soon will ) I have used it when i have made new Callisto songs and it is also a main instrument in my other two bands ( Jumalan lapset and my new band Uhrijuhla ) With Callisto new songs this suits perfectly ( really noisy, Sonic youth type of sound but also excellent clean sound ) and with other bands really great twang and country sound in it.

The tunings that i use with this are mainly open tunings ( BF#BD#F#B / BF#BDF#B and BEBEG#B) and occasially i have to use Capo in some songs. i play with slide a lot, so open tunings are my choice with this guitar.

  • Alder or basswood body
  • Bi-flex two way truss rod
  • Scroll headstock
  • Burns designed machine heads
  • 43mm nut width
  • Bolt-on hardrock maple neck
  • Rosewood or maple fingerboard scale length: 25.5", 22 frets
  • Three Burns Alnico Rez-o-matik pickups
  • Classic polyester finish
  • Burns deluxe tremolo unit
  • Five way selector switch
  • Gold hardware as standard
  • One master volume
  • Two tone controls
  • Push/pull pickup selector

My Gear part I

Hi!

I wondered that i start to post my guitars, effects, amplifiers etc to here, if someone is interested ( i know there might be few )

Ok, i start out with my newest guitar : Burns of London "Marquee" model

I bought this guitar from Turku, http://www.superostis.net/ it was new when i bought it 2-3 years ago and it cost app. 400 - 500 euros, not bad?

My main idea was to get guitar that is nothing like i already have, something like mix of Strat or Tele and has tremolo unit. This seemed to be a perfect choice and i havent regret it. I think The Shadows played with this guitar so a big fan of twang and country sounding guitars this one was my choice.

I havent used this in the studio ( soon will ) I have used it when i have made new Callisto songs and it is also a main instrument in my other two bands ( Jumalan lapset and my new band Uhrijuhla ) With Callisto new songs this suits perfectly ( really noisy, Sonic youth type of sound but also excellent clean sound ) and with other bands really great twang and country sound in it.

The tunings that i use with this are mainly open tunings ( BF#BD#F#B / BF#BDF#B and BEBEG#B) and occasially i have to use Capo in some songs. i play with slide a lot, so open tunings are my choice with this guitar.

  • Alder or basswood body
  • Bi-flex two way truss rod
  • Scroll headstock
  • Burns designed machine heads
  • 43mm nut width
  • Bolt-on hardrock maple neck
  • Rosewood or maple fingerboard scale length: 25.5", 22 frets
  • Three Burns Alnico Rez-o-matik pickups
  • Classic polyester finish
  • Burns deluxe tremolo unit
  • Five way selector switch
  • Gold hardware as standard
  • One master volume
  • Two tone controls
  • Push/pull pickup selector

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Hyvää uutta vuotta!


Maanantai 10.toukokuuta 2010 aloitin tän blogin ja tarkoituksenahan oli päivitellä vuoden virkavapaatani ( siitähän on jo jauhettu ihan tarpeeksi ) Siinä sivussa tuli kerrottua kaikenlaista muutakin, tehtyä t-paitablogia ( mikä tulee jatkumaan jossain vaiheessa )

Oon aina halunnut ja yrittänyt kirjoittaa säännöllisesti päiväkirjaa mutta koskaan se ei ole onnistunut kunnolla ( ainakaan paperisessa muodossa ) Tän blogin myötä ajattelin, että tää voisi olla melkein luonnollisin keino pitää jonkinlaista päiväkirjaa ( mä olen äärimmäisen nostalginen ja melankolinen ihminen ja tykkään muistella menneitä kivoja juttuja vähän liikaakin ) osittain aika pelottavaakin jos oikein kunnolla miettii?

Niinku olen varmaan monesti toistanutkin, niin kirjoitan tätä blogia pääosin päiväkirjamentaliteetilla, itselleni ( joopajoo! ) Mutta ehkä kaiken tän selittelyn ja päivittelyn keskeltä joku voi jotain mielenkiintoistakin löytää luettavaksi.

Viime syksy oli äärimmäisen raskas kaikin puolin, en sitä lähde sen enempää vatvomaan ( hassua kahtoa ku heinäkuussa oli edellinen kirjoitus ja seuraava oli joulukuun vikoina päivinä ) siitä voi päätellä paljon mikä asia vienyt sen huomion koko elämältä :)

Uusi vuosi 2012? Mitä tuo tullessaan?

Urheilemisen ainakin meinaan aloittaa uudestaan ( salilla käyntiä, uimista, juoksua + toivottavasti hiihto kunhan lumi tulisi ) viime syksy mennyt äärimmäisen savuisissa ja epäterveellisen ruuan merkeissä ja liikunta kuihtunut aika olemattomiin. Olin yövuorossa hiukan ennen vuoden vaihtumista ja mietein helpottuneena "nyt kun on remontti ohi, niin nyt alkaa täysremontti kropan suhteen" oon ton hetken jälkeen käynyt pari kertaa jo juoksemassa ja kerran uimassa ja ens viikon alussa toivottavasti alkaa säännöllinen salitreenaus. ( Tiedän, tää kuulostaa melkein jokaisen ihmisen säälittävältä uudenvuoden lupaukselta ) Mutta ite ainakin meinaan yrittää pitää tän lupauksen.. suosittelen muillekin.

Työt jatkuu kehitysvammaisten parissa niinkuin aiemminkin, pienenä bonuksena mun työpaikka vaihtaa sijaintia tossa loppukeväästä ( mulla lyhenee työmatka vajaa 2km ) tavallaan hiukan huono kun hyötyliikunta vähenee, mut toisaalta kannustaa menemään pyörällä töihin enemmän. Nyt työmatka on vajaa 7km.

Musiikkijuttujen saralla jutut näyttää aika mielenkiintoiselta.

Jumalan Lapset ( mun toinen pääbändi Calliston ohella ) rupee työstämään ensimmäistä demoansa ihan kohtapuolin ja tän projektin kanssa olisi mukava päästä keikoille, no yksi keikka me tehtiin jo viime vuonna. Callisto on viettänyt hiukan hiljaiseloa erinäisistä syistä riippuen, mutta uusia piisejä meillä on treenattuna ja demotettuna aika iso liuta. Odotan, että päästään työstämään niitä valmiiksi ja studioon, toivottavasti jo tänä vuonna, koska edellinen levy tuli ulos 2009 toukokuussa ja siitä rupeaa oleen jo aika tovi.

Ja on mulla 2 - 4 projektia Calliston ja Jumalan lasten lisäksi muhimassa takaraivossa ( 2 näistä projekteista on jo päässyt osittain käytännön tasolle ) luulen, että tänä vuonna jotkut näistä projekteista näkee kunnolla konkretiaa.. + näiden lisäksi varmaan keikka tai pari soitetaan Jeesus&Johnny Cash bändin kanssa ( eka keikka oli jo 2008 ja edellinen 2011 viime vuonna Mikaelin seurakunnassa ) Ideanahan tän projektin kanssa on soittaa Johnny Cashin piisejä, uudelleen sovitettuina, eri laulajien kanssa, pääosin American recordings levyiltä, pari kolme vanhempaa rallia 60/70 luvulta.

Siinäpä ne tärkeimmät kuulumiset. Nyt ei tarvi jutella kenenkään kanssa mitään turhaa smalltalkia kun on kertonut julkisesti kuulumiset ja ajatukset! :)

Hyvät uudet vuodet kaikille!

Viime aikojen bändejä mitä tullut kuunneltua

My brother the wind ( hienoa psykedeelistä, instrumentaali krautrockia ruotsista )
The Wounded kings ( Doomia, ei kuitenkaan ihan sitä perinteistä )
Pink Floyd
Gene Clark ( yks hienoimpia miehiä kantrin ja folkin saralla )
The Sadies ( hieno hybridi rautalankaa, tunnelmointia ja jotain ihan muuta? )
The Byrds
Sink ( Suomen hienoimpia ääribändejä doom/blackmetal/drone osaltolta )




















keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Vuosi loppumassa...

Moi!

25.heinäkuuta viimeksi kirjoittanut blogia tai laittanut t-paitoja tänne esille ? todella laiska mies kun olen, no itseasiassa toukokuussa meidän kellarin remontti alkoi kaiken sisälmysten purkamisella. Tehtiin isäpapan kanssa koko homma. kesäkuussa menin myös töihin uudestaan vuoden tauon jälkeen, joten en ole ollut laiska todellakaan! :)

Uusia t-paitojakin on kertynyt melkein kymmenkunta, pitää laittaa näytille joku päivä.. niin tosiaan työt alkoi mulla ja remontti samaan aikaan. Töihin oli oikeesti aika mukava mennä, vaikka hiukan pelkäsinkin sitä, että miten hommat sujuu vuoden tauon jälkeen. No työkaverit oli yhtä mukavia kuin ennen ( aika harvinaista, vai ? ) asiakkaat oli pysyneet samoina, melkein.. oikeestaan toi remonttihomma oli semmonen mikä on meinannut ajaa mun ja vaimon arjen kaaokseen, tai no, on se ajanutkin! alkuhommat oli tosi mukavia ja oikeesti nautein tosi paljon tosta remontista ( faktahan on se, että ite oon ehkä 20% tehnyt isän ja parin kaverin kanssa noita hommia ) jos ollaan ihan rehellisiä :) mut melkein joka päivä aina jotain pitänyt hoitaa ihan tähän päivään mennessä. "sähkömies täällä, remppa-esag täällä, putkimies täällä, plaa plaa" pikku hiljaa mennyt hermot totaalisesti.. jossain vaiheessa elettiin melkein 2 kuukautta ilman suihkua! se oli mukavaa.. :)

pyykit on pesty muualla kohta viimiset 3 kuukautta jos enemmänkin.. puhumattakaan kesäkuusta lähtien joka paikassa olevasta remonttipölystä.. kämppä on ollut totaalikaaos viimiset 4 kuukautta, mitä järkeä siivota ku 2 päivän päästä kämppä on yhtä likanen, tavarat ja vaatteet on ihan pölyn peitossa, puhumattakaan siitä että tilaa ei ole missään ku laattoja, tarvikkeita, parkettia etc etc on joka paikassa! :)

mutta mitäs tämä hetki sisältää ? pesukone ja kuivausrumpu tuli 10 minsaa sitten. 2 tuntia sitten hain oven kylppärin ja huoneen välille ( sekin on väärä ovi, kiitos vaan epäystävällisen sarokas firman kuka on myöhästyttänyt koko remppaa paskapuheillaan, oon käynyt varmaan 5 -6 kertaa ihan turhaan siellä, ja infoa ei tule plaa plaa. saunan ovi tuli viikko sitten ( karmit hajalla, mut saa korjattua ) hiukan on sähköhommia vielä tekemättä ja pientä fixausta ja ovien laitot, plus SUURSIIVOUS ennen joulua, se on mukavaa! :)

Eli voitte kuvitella että hermot on ollut hivenen kireällä koko ajan.. tän kaiken paskan keskellä sitten on pitänyt töissä käydä, harrastaa bändihommia, etc etc.. ja eipä meille ole ketään edes kylään voinut kutsua viimiseen 4 -5 kuukauteen tän sotkun takia :)

mut kaiken akkamaisen valittelun jälkeen, nyt ollaan plussan puolella! :) paljon oon oppinut! avioliitto ollut todella isolla koetuksella jos ihan rehellisiä ollaan :) mutta kaikki hyvin! ens vuoden alusta voi keskittyä "normaaliin elämään" :)

oon tässä alotellut ihan mielenkiintoisen musaprojektin muuan savonlinnalaisen kanssa.. siitä myöhemmin lisää..

Callistopäivitykset? = myöhemmin..

Jumalan Lapset bändi pyrkii tekemään ensimmäisen demonsa alkuvuodesta.. sitten on kaikenmoista muuta pientä musiikkiproggista käynnissä koko ajan..

hyvää joulua ja uutta vuotta!